Vaasan Siniset ry on Vaasan seudulla toimiva, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:hyn kuuluva yhteislippukunta kaikille sukupuolille.
Painotamme toiminnassamme luonnossa liikkumista. Lapset oppivat partiossa mm. viettämään aikaa ulkona, ryhmässä toimimista ja toisten huomioon ottamista, vastuun kantamista, johtamis-, retkeily- ja selviytymistaitoja sekä ensiapua.
Retkeilemme paljon Österhankmon partiomajallamme ja sen ympäristössä vaeltaen tai meloen. Osallistumme sekä lähialueella järjestettäviin että valtakunnallisiin tapahtumiin ympäri Suomea.
Olemme uudistaneet toimintaamme laajasti viime vuosina, mutta taustalla on kuitenkin pitkät perinteet. Keväällä 2023 Vaasan Siniset Partiopojat (per. 1949) ja Vaasan Siniset Partiotytöt (per. 1950) yhdistyivät Vaasan Sinisiksi.
Huolehdimme siitä, että partio on mukava harrastus myös johtajillemme. Lippukunnassamme on mukana paljon myös lasten vanhempia, ja ovet ovat avoinna uusille partiosta kiinnostuneille nuorille ja aikuisille!
Partio on monipuolinen ja hyödyllinen harrastus, joka vahvistaa suhdettasi luontoon ja rakentaa pohjaa yhteiskunnassa toimimiselle. Ikäkautesi ryhmän viikkokokouksissa opit uusia tietoja ja taitoja. Leireillä pääset harjoittelemaan muun muassa erätaitoja ja ensiapua luonnon helmassa. Ja mikä parasta: jaat unohtumattomat kokemukset uusien kavereiden kanssa! Partiosta löytyy toimintaa kaikenikäisille! Tutustu myös Suomen Partiolaisten nettisivuihin.
Liittymällä Vaasan Sinisiin sinusta tulee samalla keskusjärjestömme Suomen Partiolaisten jäsen. Tarkista ensimmäiseksi ryhmien tilanne alla olevasta Ryhmät-osiosta. Mikäli ryhmässä on vapaita paikkoja, voit ilmoittautua “Ilmoittaudu ryhmään” -painikkeesta. Tarvittaessa otamme vastaan varasijailmoittautumisia.
Kun sinut on hyväksytty ryhmään, täytä jäsenhakemus Kuksa-jäsenrekisterissä. Tämän jälkeen Suomen Partiolaiset lähettää sinulle jäsenmaksulaskun. Lippukuntamme ei peri erillistä jäsenmaksua.
Tervetuloa mukaan!
7–9-vuotiaat
Myrskylinnut
tiistaisin klo 17.30–19
Täynnä
Sudet
tiistaisin klo 17–18.15
Ilmoittautuminen avoinna ekaluokkalaisille. Anssi Tervonen (WhatsApp: 050 401 7673)
9–12-vuotiaat
kettu
maanantaisin klo 18–19.30
Täynnä
12–15-vuotiaat
mehiläinen
keskiviikkoisin klo 18–19.30
15–17-vuotiaat
majava
kokoontuu noin kerran kuussa
alle kouluikäiset perheineen
Ryhmien kokouspaikkana toimiva partiokolomme sijaitsee Huutoniemen kirkon kerhotiloissa (Kuninkaantie 1). Sisäänkäynti sisäpihan oikeanpuoleisesta ovesta: toinen kerros.